Esim - [Presidentti] Ruotsi, Viro ja viimepäivien tapahtumat
Login:
Password:

Forgot password Register

Article


35
   
Report


Monet teistä ovat saattaneet jo lukea artikkelin , jossa eräs ruotsalainen pelaaja on kertonut oman, varsin väritetyn tahi jopa vääristellyn näkökulmansa viimepäivien tapahtumista liittyen Ahvenanmaan RW:ihin ja Ruotsin Viroa vastaan julistaneeseen sotaan. Asiat eivät todellakaan ole niin kuin tuossa artikkelissa väitetään, vaan nyt minä Fineros Suomen presidenttinä kerron oman näkökulmani tapahtumista.

Kaikki alkoi siis viikko sitten, kun Omegassa järjestettiin kokous, jossa Suomi hyväksyttiin täysjäseneksi. Samana päivänä peliin oltiin lisätty uusia maita, joista yksi oli Viro. Adminit olivat siunanneet Viroa High Grain–alueella ja Suomi tietenkin, kuten varmasti melkein mikä tahansa muukin maa olisi tehnyt, kertoi Omegan kokouksessa olevansa kiinnostunut valtaamaan Keski-Viron viljapellot itselleen. Suomen ehdotukseen suhtauduttiin jo tuolloin myönteisesti, mutta varsinaisia suunnitelmia ei vielä tehty.

Samassa kokouksessa Latvia hyväksyttiin Omegan koejäseneksi. Suomella oli voimassa sopimus Ruotsin kanssa, jonka mukaan Suomen High Diamonds-alue Oulu oli vuokrattu Ruotsille vastineeksi Suomen täydellisestä puolustamisesta. Lisäksi myös Ahvenanmaa ja Lappi oli annettu Ruotsille puskuriksi maahamme kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan. Sopimus oli solmittu aikana, jolloin Latvian ja Suomen välillä oli sota. Koska Latviasta oli tullut liittolaisemme ja toinen vihollismaamme Venäjä oli pyyhitty kartalta, ajattelin, että nyt me pystyisimme pitämään omat alueemme.

Otin yhteyttä Ruotsin presidenttiin shaggydoo hon asiaan liittyen, ja hän antoi meille luvan aloittaa RW:n jo samana päivänä. Kuitenkin hävisimme kyseisen RW:n luvuin 8-3, ja Shaggydoo pahoitteli asiaa minulle. Ymmärsin, että monet pelaajat eivät ole jaksaneet selvittää kummalla puolella RW:tä kuuluu taistella, tai eivät yksinkertaisesti ole totelleet sitä. Oulussa aloitettiin pian uusi RW, jonka tällä kertaa voitimme.

Järjestimme Ruotsin ja Suomen hallitusten edustajien kanssa tapaamisen, jossa keskustelimme Virosta. Ruotsin edustaja kertoi, että he ovat keskustelleet asiasta hallituksensa kanssa ja tulleet päätökseen, ettei Ruotsilla ole intressejä itse hyökätä Viroon, eivätkä näin ollen vastusta Suomen hyökkäystä Viroon.


Virolainen viljapelto

Ruotsin presidentti antoi luvan RW:n aloittamiseen Ahvenanmaalla, joka on ainoa alue, minkä kautta Viroon pystyy hyökkäämään Suomesta (Ruotsin alkuperäisalueilta sinne ei pysty hyökkäämään ollenkaan). RW kuitenkin alkoi erittäin huonosti, ja jo heti ensimmäisessä erässä Ruotsi iski yli 2 miljoonaa Suomea vastaan. Myöhemmin aloimme voittaa eriä, mutta lopulta tilanne oli 7-7 ja ratkaiseva erä oli käynnissä. Keskustelimme asiasta paljon Omegan kanavalla ja vaadimme ruotsalaisia iskemään meidän puolellamme, sillä taistelu oli voitettava, jotta voisimme hyökätä Viroon heti kun se olisi mahdollista. Myös ryhmä ulkomaalaisia palkkasotureita ilmoitti minulle olevansa valmiita tekemään useita miljoonia damagea korvausta vastaan, mutta heidän palkkaamisessaan emmittiin, koska valtion säästöjä ei haluttu kuluttaa taisteluun, joka oli SOVITTU voitettavaksi meille. Suomi johti taistelua vielä kaksi minuuttia ennen sen päättymistä, mutta sen jälkeen paljon damagea iskettiin Ruotsin puolella. Suomi hävisi viimeisen erän noin 1,2 miljoonan erolla. Merkillepantavaa on, että viimeisessä erässä Puola iski Ruotsin puolella yli 7 miljonaa.

Muutaman tunnin päästä sodan julistaminen Viroon tuli mahdolliseksi, mutta koska Ahvenanmaa oli edelleen Ruotsin omistuksessa, emme pystyneet toteuttamaan sotaa. Sen sijaan Ruotsi julisti sodan Viroon kysymättä meidän mielipidettämme. Tämän jälkeen he kertoivat tehneensä hallituksen kesken suunnitelman, jonka mukaan Ruotsi hyökkää ensin Viroon ja maksaa Suomelle Ahvenanmaan ja Oulun RW:t. Kun Ahvenanmaa on Suomen hallussa, Suomi voi aloittaa sodan ja edetä Viroon, jolloin Ruotsi vetäytyy. Pidin tätä suunnitelmaa hyvänä ja aloitimme uuden RW:n Ahvenanmaalla.

Tuolloin eräs ruotsalainen kongressiedustaja tuli juttelemaan kanssani. Hän pyysi minua kertomaan tarkan syyn, miksi yritimme voittaa Ahvenanmaan. Ensin kehotin häntä keskustelemaan asiasta oman presidenttinsä kanssa, johon hän vastasi, että suunnittelee Ruotsin presidentin impeachaamista. Tällöin kerroin hänelle suunnitelman sisällön.

Nopeasti tämän jälkeen Ruotsin presidentti ilmoitti, että he aikovat voittaa Ahvenanmaan ja ottaa Viron itselleen. Tästä nousi aktiivinen keskustelu niin Suomen hallituksen kuin Omegankin kanavilla. Koimme, että liittoumamme oli pettänyt meidät, ja aloimme miettiä sen vaihtamista. Tähän ratkaisuun emme kuitenkaan päätyneet, sillä meillä on Omegassa edelleen ystäviä ja olisimme saaneet takinkääntäjän leiman kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi olemme Omega-maiden ympäröimä, joten puolen vaihtaminen olisi tiennyt varmaa Suomen kartalta pyyhkimistä.



Lopulta kyllästyin hallituskanavalla kinasteluun ja päätin, että Suomi neuvottelee Ahvenanmaan vuokraamisesta Ruotsin kanssa ja yhteistyön syventämisestä tällaisten tapausten välttämiseksi. Kuitenkaan näitä tapahtumia ei tulla unohtamaan noin vain.

Myöhemmin tuli esille mahdollisuus, että Suomi ja Ruotsi jakaisivat Viron keskenään, sillä molemmat tarvitsevat sotaa. Nyt onkin tärkeintä että molemmat osapuolet ottavat huomioon toistensa intressit ja tarpeet. Näin tiivistämme yhteistyötä ja estämme tulevaisuuden viestikatkokset sekä väärinymmärrykset, joista tässä ilmeisesti on nyt ollut kyse - toivottavasti.



Kiitos ulkoministerilleni TheJuliusCaesar :ille, joka käänsi tämän artikkelin englanniksi.

- Fineros
Suomen presidentti


Previous article:
[AKTIVITEETTI] sSuomen Cup - Joukkueet ja otteluohjelma (13 years ago)

Next article:
[HALLITUS TIEDOTTAA] Hallituksen viikkokatsaus Vko 38 (13 years ago)

ESim
or
Register for free:
Only letters, numbers, underscore and space are allowed (A-Z,a-z,0-9,_,' ')
Show more

By clicking 'Sign Up!', you agree to the Rules and that you have read the Privacy Policy.

About the game:


USA as a world power? In E-Sim it is possible!

In E-Sim we have a huge, living world, which is a mirror copy of the Earth. Well, maybe not completely mirrored, because the balance of power in this virtual world looks a bit different than in real life. In E-Sim, USA does not have to be a world superpower, It can be efficiently managed as a much smaller country that has entrepreneurial citizens that support it's foundation. Everything depends on the players themselves and how they decide to shape the political map of the game.

Work for the good of your country and see it rise to an empire.

Activities in this game are divided into several modules. First is the economy as a citizen in a country of your choice you must work to earn money, which you will get to spend for example, on food or purchase of weapons which are critical for your progress as a fighter. You will work in either private companies which are owned by players or government companies which are owned by the state. After progressing in the game you will finally get the opportunity to set up your own business and hire other players. If it prospers, we can even change it into a joint-stock company and enter the stock market and get even more money in this way.


In E-Sim, international wars are nothing out of the ordinary.

"E-Sim is one of the most unique browser games out there"

Become an influential politician.

The second module is a politics. Just like in real life politics in E-Sim are an extremely powerful tool that can be used for your own purposes. From time to time there are elections in the game in which you will not only vote, but also have the ability to run for the head of the party you're in. You can also apply for congress, where once elected you will be given the right to vote on laws proposed by your fellow congress members or your president and propose laws yourself. Voting on laws is important for your country as it can shape the lives of those around you. You can also try to become the head of a given party, and even take part in presidential elections and decide on the shape of the foreign policy of a given state (for example, who to declare war on). Career in politics is obviously not easy and in order to succeed in it, you have to have a good plan and compete for the votes of voters.


You can go bankrupt or become a rich man while playing the stock market.

The international war.

The last and probably the most important module is military. In E-Sim, countries are constantly fighting each other for control over territories which in return grant them access to more valuable raw materials. For this purpose, they form alliances, they fight international wars, but they also have to deal with, for example, uprisings in conquered countries or civil wars, which may explode on their territory. You can also take part in these clashes, although you are also given the opportunity to lead a life as a pacifist who focuses on other activities in the game (for example, running a successful newspaper or selling products).


At the auction you can sell or buy your dream inventory.

E-Sim is a unique browser game. It's creators ensured realistic representation of the mechanisms present in the real world and gave all power to the players who shape the image of the virtual Earth according to their own. So come and join them and help your country achieve its full potential.


Invest, produce and sell - be an entrepreneur in E-Sim.


Take part in numerous events for the E-Sim community.


| Terms of Service | Privacy policy | Support | Alpha | Luxia | Primera | Secura | Suna | Sora | Magna | Pangea | e-Sim: Countryballs Country Game
PLAY ON