Presidenttinä työhöni on kuulunut hallituksen johtaminen ja ulkopolitiikassa toimiminen. Kauden aloitin selvittämällä kaikki presidentin tarvitsemat tiedot. Lisäksi kokosin ministerit hallituskannulle ja opastin heille tehtävänsä. Aloimme valmistella rekrytointiprojektia etsimällä foorumeita, joissa kannattaisi mainostaa peliä. Rekrytointi onkin tuottanut hedelmää, ja uusia pelaajia on virrannut Suomeen.
Nexus-liitto perustettiin ja Suomen edustajana allekirjoitin sen perustusasiakirjan. Kaudellani en jatkanut Venäjän kanssa solmittua rauhansopimusta. Oulun RW näytti olevan yllätys Venäjän presidentille, mutta silti urhoollisesti taisteltuamme emme kuitenkaan onnistuneet vapauttamaan timanttiregioniamme.
Pari päivää sitten käyty vapaussota Oulun läänissä osoitti että kuinka pieni ja sisukas Suomi voi horjuttaa suuren idän karhun johto asemaa! Yksinään Suomi tykitti verisen taistelun aikana yli 8 000 000 damagea! Haluan myös kiittää ulkomaalaisia ystäviämme avussa jota antoivat! Ja vaikka taistelu hävittiinkin niin sotaa ei olla hävitty! EI! Uusien pelaajiemme avulla kasvamme muutamassa kuukaudessa punaisen idän uhkaksi!
Puolustusvoimien tilanne on lopulta haudattu ja kuopattu. Sekavien omistussuhteiden takia ja puhtaan ahneuden takia Puolustusvoimat siirty yksityiseen omistukseen ja vaihtoin nimensä ja avatarinsa kuten kuuluu. Olemme myös keskustelleet uuden MUn perustamisesta ja toistaiseksi Suomen valtio pidättäytyy MUn perustamisesta syistä että:
1. Kuinka uudet pelaajamme kasvavat
2. Suomen kokoisessa maassa on tällä hetkellä 3 military unittia ja valtio takaa taisteluita MPPeiden ( Mutual Protection Pact eli Yhteinen Puolustus Sopimus ) avulla.
3. Veteran MU ja 30 paikan tekeminen maksai noin 580 kultaa
Toivonkin nyt erityisesti mielipiteitä entisiltä PVn sotilailta että mikä olisi heidän mielestään paras ratkaisu. Tapahtumasta voidaan myös jakaa kompensaatiota mutta pyydän että ne pyynnöt pysyisivät kohtuudessa.
Aikaa on mennyt Nexuksen perustamiseen liittyvissä asioissa ja erinlaisiin kokouksiin sitä koskien, jossa kaikki käytännön asiat päätettiin. Liiton perustamisen jälkeen minut valittiin myös Nexuksen HQ:n (päämajan) johtajaksi, joten olen tämän jälkeen pyrkinyt puhumaan erityisesti TM maiden johtajien kanssa yhteistyöstä.
Oulun operaatio oli sitten toinen osa, josta keskustelin erittäin paljon Kiinan presidentin kanssa, joiden alueita Venäjä myös hallitsi. Operaatio meni ikävä kyllä pieleen, mutta Kiina sai onneksi tänään varhain aamulla suomenaikaan vallattua High regioninsa takaisin http://e-sim.org/battle.html?id=2582 ja myöhemmin vielä suojattua pääkaupunkinsa, joten siellä menee tällä hetkellä hyvin ja uskon apua tulevan sieltä suunnalta, kun seuraavan kerran Oulun valtauksen aika on. Suosittelenkin kaikkia säästämään iskuja iltaan, jos tietää että koneelle tulee myöhemminkin, koska operaatio Oulu voi tulla yllättäenkin.
Olen kuluvan viikon aikana pistänyt valtion firmat uudelleen pyörimään ja näin tarjonnut uusille pelaajille turvallisen ja vakaan työpaikan. Pulla- ja asefirman tarkoituksena on ollut pelkästään tuottaa valtiolle voittoa. Lipputehtaalla taas pyrin takaamaan MU:lle lippuja tärkeisiin Suomen taisteluihin.
Tämän lisäksi olen pitänyt Suomen valuutan arvoa tasaisena monetary marketissa, jotta kaikille suomalaisille on turvallista sieltä niin ostaa kuin myydä valuuttaa.
Kirjoitan raportin myös Sheriff_FI :n puolesta, joka on tiedoitusministeriön toinen jäsen. Pääasiassa olemme keskittyneet aiemmin tällä viikolla aloitettuun rekrykampanjaan, ja sen tuloksien tutkimiseen ja tukemiseen.
Kampanja on tähän mennessä tuonut n. 50 uutta pelaajaa, joka on näinkin pienessä maassa varsin hyvä tulos. Nyt olemme alkaneet pikkuhiljaa keskittymään siihen, että saisimme kehiteltyä tarpeeksi aktiviteetteja pitääksemme uudet naamat mukana kuvioissa, joten kaikkien kannattaakin seurata mediaa tarkasti. Jos ylimääräistä aikaa jää, koitamme myös organisoida jonkinlaista "yhteistä" tekemistä.
Muita pinnalla olleita aiheita on ollut pienimuotoinen ohjeiden päivitys sekä lisäily, jota jatkamme jos aikaa jää. Pyrimme myös infoamaan kansalaisia mahdollisista ulkopoliittisista muutoksista mahdollisimman nopeasti ja kattavasti.
In E-Sim we have a huge, living world, which is a mirror copy of the Earth.
Well, maybe not completely mirrored, because the balance of power in this virtual world looks a bit
different than in real life. In E-Sim, USA does not have to be a world superpower, It can be
efficiently
managed as a much smaller country that has entrepreneurial citizens that support it's foundation.
Everything depends on the players themselves and how they decide to shape the political map of the
game.
Work for the good of your country and
see it rise to an empire.
Activities in this game are divided into several modules.
First is the economy as a citizen in a country of your choice you must work to earn money, which you
will get to spend for example, on food or purchase of weapons which are critical for your progress
as a fighter.
You will work in either private companies which are owned by players or government companies which
are owned by the state.
After progressing in the game you will finally get the opportunity to set up your
own business and hire other players. If it prospers, we can even change it into a joint-stock
company and enter the stock market and get even more money in this way.
In E-Sim, international wars are nothing out of the ordinary.
"E-Sim is one of the most unique browser games out there"
Become an influential politician.
The second module is a politics. Just like in real life politics
in E-Sim are an extremely powerful tool that can be used for your own purposes.
From time to time there are elections in the game in which you will not only vote, but also have the ability
to run for the head of the party you're in.
You can also apply for congress, where once elected you will be given the right to vote on laws
proposed by your fellow congress members or your president and propose laws yourself.
Voting on laws is important for your country as it can shape the lives of those around you.
You can also try to become the head of a given party, and even take part in presidential
elections and decide on the shape of the foreign policy of a given state
(for example, who to declare war on).
Career in politics is obviously not easy and in order to succeed in it, you have to have
a good plan and compete for the votes of voters.
You can go bankrupt or become a rich man while playing the stock market.
The international war.
The last and probably the most important module is military.
In E-Sim, countries are constantly fighting each other for control
over territories which in return grant them access to more valuable raw materials.
For this purpose, they form alliances, they fight international wars, but they also have
to deal with, for example, uprisings in conquered countries or civil wars, which may explode on
their territory.
You can also take part in these clashes, although you are also given the opportunity to lead a life
as a pacifist
who focuses on other activities in the game (for example, running a successful newspaper or selling
products).
At the auction you can sell or buy your dream inventory.
E-Sim is a unique browser game.
It's creators ensured realistic representation of the mechanisms present
in the real world and gave all power to the players who shape the image of the virtual Earth
according to their own.
So come and join them and help your country achieve its full potential.
Invest, produce and sell - be an entrepreneur in E-Sim.
Take part in numerous events for the E-Sim community.